Innostuin, kun minua pyydettiin mukaan Sataedun kansainvälisyystyöhön.

Olen aina ollut kiinnostunut kielistä ja kulttuureista.  Helmikuun lopussa aloitin KV-tutorina ja Happy Finnish kieliopettajana. Pesti alkoi, kun neljä hollantilaista lähihoitajaopiskelijaa saapuivat Suomeen kymmenen viikon ajaksi.

Ensin opetin heille käytännön arjessa ja työssäoppimisjaksolla tarvittavaa suomen kieltä iloisin ja hauskoin menetelmin. Naurua ei näiltä tunneilta puuttunut.

Olin heidän tukenaan ja apunaan, kun he he olivat työssäoppimassa ja osallistuivat Sataedun järjestämiin toimintapäiviin.

Valmistuin joulukuussa lähihoitajaksi ja haaveenani on aina ollut työskennellä ulkomailla. KV-tutor työn myötä haave muuttui suunnitelmaksi. Huomasin nauttivani eri kulttuurien kohtaamisesta ja kielten puhumisesta. Opin paljon ja ammattitaitoni kasvoi.

Kansainvälisyystyössä tapaa rohkeita ihmisiä ja kokee suuria oivalluksia. Huomasin, että

joskus suurin mahdollinen teko on yksinkertaisesti olla läsnä.

Kasvoin myös ihmisenä näiden viikkojen aikana.

Jostain kumman syystä olen ennen pitänyt heikkoutenani sitä, että teen kaiken sata lasissa. Heittäydyn työhön ja teen sitä suurella innolla, sydämellä ja kiintymyksellä. Meillä lähihoitajilla kun on suuri sydän.

Saamani palautteen myötä ymmärsin, että juuri se on vahvuuteni heikkouden sijaan.

Työ oli antoisaa, opin paljon ja se sai minut hymyilemään. Lähden nyt entistä päättäväisemmin tekemään unelmiani todeksi ja suunnitelmistani totta mahdollisella kansainvälisellä uralla.

With love, Tiia

tiiahappyfinnish.jpg

Postaaja: Tiia Tiirikainen, Sataedusta 2015 valmistunut lähihoitaja.